Kirjavalinnat
Lucinda Riley:
Seitsemän sisarta -sarja
Sopivassa suhteessa historiaa, nykyhetkeä, jännitystä ja yllätyksiä. Sarjaan on ilmestymässä myös kahdeksas osa, vaikka kirjailija onkin menehtynyt tänä keväänä.
Sarah Lark:
Valkoisen pilven maa ja Maorien laulu
Historiaa ja ihmiskohtaloita. Viihdyttävää ja mukavaa luettavaa.
Delia Owens:
Suon villi laulu
Koskettava ja yllättävä kirja, joka kertoo muiden ihmisten hyljeksimästä selviytyjästä. Pienessä kylässä ollaan tässä kirjassa turhan ennakkoluuloisia ja tuomitaan ottamatta selvää asioiden todellisesta laidasta.
Minna Huotilaisen:
Näin aivot oppivat
Edustaa ammattikirjallisuutta. Mielenkiintoinen teos matematiikan ja musiikin merkityksestä oppimiseen. Kirja edustaa poikkitieteellistä aivotutkimusta ja Minna Huotilainen selvittää asioita innostavasti ja ymmärrettävästi.
Lasse J. Laine:
Suomen linnut
Tämä kirja kulkee koko ajan mukana yhdessä kiikareissa kanssa. Aloittelevana lintuharrastajana tästä on ollut suuri apu lajien tunnistamisessa.
Niina Laitinen:
Satumaiset silmukat ja Villasukkien vuosi
Minuun on iskenyt jonkinmoinen neuloosi ja nämä kirjat ovat opettaneet minulle kärsivällisyyttä ohjekaavioita seuratessa.
SYYSKUU

Jaana Kuusisto
KM, luokanopettaja, palvelulautakunnan pj.
