Liikkuva Saaristo -hanke kehitti ja pilotoi liikunta- sekä hyvinvointineuvontaa Taivassalossa, Kustavissa ja Vehmaalla.


Liikkuva Saaristo -hankkeen tavoitteena oli luoda kolmen kunnan alueelle toimintamallit liikunta- ja hyvinvointineuvonnan sekä hyvinvointivalmennuksen toteuttamiselle kolmelle eri kohderyhmälle.
Kohderyhminä työikäiset, ikääntyneet, perheet ja näistä kohderyhmistä seuraavat kriteerit täyttävät:
- Työttömät työikäiset, kotoutujat, maahanmuuttaneet ja henkilöt, joiden elämäntilanteeseen on tulossa muutoksia, vaikka kausityön päättymisen jälkeen, osa-aikatyössä ja määräaikaisessa työssä olevat jaksamiseen tukea tarvitsevat.
- Kotiin annettava ikäihmisten liikunta- ja hyvinvointineuvonta sekä ohjaus kotona asumisen tukemiseen, toimintakyvyltään heikentyneille ikäihmisille, erityisesti liikkumiskyvyn tukeminen, muita hyvinvointia tukevia asioita unohtamatta.
- Perheiden isät ja äidit, vanhemmat, erityisesti esidiabeetikot ja ylipainon kanssa kamppailevat.
Taivassalon kunnassa ei ole liikuntaneuvonnan prosessia syksyllä 2026
Liikunnallisen elämäntavan edistämisen Sykettä saaristoon-hankkeen työntekijältä on mahdollisuus saada tietoa muun muassa matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksista kunnassa tai tukea liikunnan aloittamiseen 31.12.2026 asti.
Sykettä saaristoon -hankkeen työntekijä on terveydenhuollon ammattilainen, joka auttaa sinua löytämään esim. sopivia liikuntamuotoja tai fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä.
Yhteydenotot:
Sykettä saaristoon -hanketyöntekijä Arja-Riitta Leino
ma-to iltapäivisin puh. +358 44 387 3460

