Liikunnalliset terveiset!

#

Miia-H_1040px.jpg

Hei, ja tervetuloa liikkeelle – juuri oikeaan paikkaan, Taivassaloon, missä askeleet, heitot ja hypyt muuttuvat energiaksi ja hyväksi fiilikseksi!

Haluan ilolla esittäytyä, olen Miia Hoisko Koulu-Personal Trainer, ja olen tukemassa oppilaiden liikuntaa sekä hyvinvointia koulupäivien aikana Taivassalon Yhtenäiskoululla.

Olen valtavan ylpeä siitä, että Taivassalon yhtenäiskoulu on nykyään osa Liikkuva koulu -verkostoa ja sitoutunut tukemaan lasten sekä nuorten liikkumista. On inspiroivaa olla apuna koulu-PT:nä luomassa henkilökunnan kanssa kouluun liikunnallista toimintakulttuuria, jossa aktiivinen elämäntapa on osa arkea, ja liike sekä hyvinvointi ovat mukana keskiössä.

Olen auttamassa yläkoululaisia vahvistamaan liikuntataitoja, lisäämässä aktiivisuutta ja ohjaamassa terveellisempien elintapojen muutoksiin, jotta liikunnalliset elämäntavat olisivat helpompia omaksua.

Nuorten liikunnan ja hyvinvoinnin tukeminen on erityisen tärkeää nykypäivänä, sillä monilla nuorilla liikunnan määrä on vähentynyt huomattavasti, eivätkä lasten ja nuorten liikkuntasuositukset välttämättä täyty. Teknologian ja digitaalisten laitteiden runsas käyttö on kasvattanut istumisen aikaa, mikä osaltaan vaikuttaa heikentävästi fyysiseen terveyteen, mielialaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Pelkästään koulupäivän aikana lasten- ja nuorten liikuntasuositusten mukainen määrä ei yksin pääse täyttymään, joten toivon, että vapaa-ajalla nuoret valitsisivat mieluummin aktiivista liikkumista kuin passiivista ruutuaikaa. Liikunnan lisääminen nuorten arkeen tukee fyysistä terveyttä, kasvattaa itsetuntoa ja hyviä sosiaalisia taitoja, luoden perustan terveelle aikuisuudelle.

Kiitos, että vanhemmat ja kasvattajat tuette täällä Taivassalossa nuorten liikkumista, sillä esimerkki ja kannustus kotona ovat tärkeitä hyvinvoinnin tukemisessa ja nuorten liikuntatottumusten varhaisessa oppimisessa.

Aloitan ensi vuoden alussa uudessa roolissani hyvinvointi- ja nuorisopalveluvastaavana Taivassalossa ja odotan malttamattomana, että pääsemme yhdessä ideoimaan ja kehittämään kuntamme liikuntapalveluja – tehdään liikkumisesta entistäkin helpompaa ja hauskempaa ihan kaikille!

Muista, että jokainen askel vie eteenpäin, niin hyvinvointiasi kuin liikuntapalvelujammekin.

Nähdään taas siellä, missä hymy on herkässä ja fiilis on hyvä!

 

Liikunnan ilolla,

Miia Hoisko
Koulu-Personal Trainer

Share: