Nimi ja vaakuna

Taivassalon_vaakuna200px.png

Elias Lönnrot esittää arveluinaan Taivassalo-nimestä, että se olisi alun perin ollut muodossa ”Taiwalsalo”. Taivassalon kautta onkin kulkenut tärkeä meritie Ruotsiin, ja myöhemmin kuninkaallinen Postitie Turun ja Tukholman välillä. Toinen mahdollisuus on, että kyse on uskonnollisesta nimestä. Salo tarkoittaa metsää kasvavaa saarta. Joidenkin mielestä alkuperäisenä nimiasuna on ollut ”Tavisalo”, josta ruotsiksi käännettynä tuli ensin Tövsala, sitten Töfsala. Lönnrotin mukaan ”viipyä” on ruotsiksi dröja, töfva. Nykyasuisena ”töva” merkitsee kestää, viipyä, viivytellä, ja -sala merkitsee lähinnä asuttua seutua. Nimi Töfsala johtuu ruotsin töva–verbistä, ja sillä on monia mielleyhtymiä sisältäviä uskonnollisia merkityksiä.

Kunnan vaakunassa on punaisessa kentässä kultainen yksimastoinen purjealus, jonka purjeessa on punainen Mantovan risti. Tunnus viittaa meriyhteyksiin, ristiretkiaikaan ja keskiaikaiseen laivastoasevelvollisuuteen, josta on tietoja juuri Taivassalosta.

Kunnan graafinen ohjeistus